webnovel

r

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

3 Jumala sanoi: »Tulkoon valo!» Ja valo tuli. 4Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, 5ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.

6 Jumala sanoi: »Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan.» 7Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, 8ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.

9 Jumala sanoi: »Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin.» Ja niin tapahtui. 10Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

11Jumala sanoi: »Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.» Ja niin tapahtui. 12Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.

14 Jumala sanoi: »Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. 15Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle.» Ja niin tapahtui. 16Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. 17Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, 18hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 19Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.

20Jumala sanoi: »Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla.» 21Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. 22Hän siunasi ne sanoen: »Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä.» 23Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.

24Jumala sanoi: »Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit.» Ja niin tapahtui. 25Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

26 Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.» 27Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 28Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.» 29Jumala sanoi vielä: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. 30Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit.» Niin tapahtui. 31Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.

Thus the heavens and the earth were completed in all their vast array. 

2 By the seventh day God had finished the work he had been doing; so on the seventh day he rested from all his work. 

3 Then God blessed the seventh day and made it holy, because on it he rested from all the work of creating that he had done.

Adam and Eve

4 This is the account of the heavens and the earth when they were created, when the LORD God made the earth and the heavens. 

5Now no shrub had yet appeared on the earthand no plant had yet sprung up, for the LORD God had not sent rain on the earth and there was no one to work the ground, 

6 but streams came up from the earth and watered the whole surface of the ground. 

7 Then the LORD God formed a man from the dust of the ground and breathed into his nostrils the breath of life, and the man became a living being. 

8 Now the LORD God had planted a garden in the east, in Eden; and there he put the man he had formed. 

9 The LORD God made all kinds of trees grow out of the ground—trees that were pleasing to the eye and good for food. In the middle of the garden were the tree of life and the tree of the knowledge of good and evil. 

10 A river watering the garden flowed from Eden; from there it was separated into four headwaters. 

11 The name of the first is the Pishon; it winds through the entire land of Havilah, where there is gold.

12 (The gold of that land is good; aromatic resin and onyx are also there.) 

13 The name of the second river is the Gihon; it winds through the entire land of Cush. 

14 The name of the third river is the Tigris; it runs along the east side of Ashur. And the fourth river is the Euphrates. 

15 The LORD God took the man and put him in the Garden of Eden to work it and take care of it. 

16 And the LORD God commanded the man, "You are free to eat from any tree in the garden; 

17 but you must not eat from the tree of the knowledge of good and evil, for when you eat from it you will certainly die." 

18 The LORD God said, "It is not good for the man to be alone. I will make a helper suitable for him." 

19 Now the LORD God had formed out of the ground all the wild animals and all the birds in the sky. He brought them to the man to see what he would name them; and whatever the man called each living creature, that was its name. 

20 So the man gave names to all the livestock, the birds in the sky and all the wild animals. But for Adam no suitable helper was found. 

21 So the LORD God caused the man to fall into a deep sleep; and while he was sleeping, he took one of the man's ribs and then closed up the place with flesh. 

22 Then the LORD God made a woman from the rib he had taken out of the man, and he brought her to the man.

23 The man said, "This is now bone of my bones and flesh of my flesh; she shall be called 'woman,' for she was taken out of man."

24 That is why a man leaves his father and mother and is united to his wife, and they become one flesh. 

25 Adam and his wife were both naked, and they felt no shame.

the third month, which is the month of Sivan, on the twenty-third day. And an edict was written, according to all that Mordecai commanded concerning the Jews, to the satraps and the governors and the officials of the provinces from India to Ethiopia, 127 provinces, to each province in its own script and to each people in its own language, and also to the Jews in their script and their language.Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

the third month, which is the month of Sivan, on the twenty-third day. And an edict was written, according to all that Mordecai commanded concerning the Jews, to the satraps and the governors and the officials of the provinces from India to Ethiopia, 127 provinces, to each province in its own script and to each people in its own language, and also to the Jews in their script and their language.